Hehkuva Hokka

Hokka - Etelä-Savon vuoden kylä 2011


Hokan kylätori on kesälauantaisin vilkas kohtaamispaikka.

Hokan kylä sijaitsee Kangasniemen eteläosassa. Kaikki kylän osa-alueet ovat niemiä, jotka rajoittuvat suureen kirkasvetiseen Puulaveteen. Hokan alueeseen kuuluvat kylät Hokanniemi, Mannila ja Ukonniemi. Vakituisia asukkaita noin 500, vapaa-ajan asuntoja noin 1700.

Hokassa on sekä lasten että aikuisten helppo harrastaa luonnossa ja vesillä liikkumista: metsästys, kalastus, veneily ja marjojen poiminta ovat suosittuja vapaa-ajan aktiviteetteja. Puulalta johtaa viitoitettuja venereittejä muun muassa Mikkelin Otavaan ja Hirvensalmelle.

Hokan metsästysseuran talo Tapiola ja kylätori toimivat kyläläisten kokoontumispaikkoina. Hokan seudun kyläyhdistys ry. perustettiin vuonna 2008. Sen tarkoituksena on tukea Hokan seudun kehittymistä, palvelujen ylläpitämistä ja asukkaiden yhteistoimintaa.

Kulttuuri

Kulttuuri on kukoistanut Hokassa jo pitkään. Esim. runoilijaprofessori Otto Mannisen suku on Rasinkankaalta lähtöisin ja Rämiäisessä on edelleenkin suvun jäsenten vapaa-ajan asuntoja. Näyttämötaiteen edustajana Janne Reinikainen on syntyjään Mannilasta. Urheilun saralla tunnetuin hokkalainen lienee Tepa Reinikainen, kuulantyöntäjänä kunnostautunut.

Elinkeinot

Pääasiallinen elinkeinorakenne on ollut maa- ja metsätalousvaltaista. EU:n myötä karjatilat ovat vähentyneet ja jäljellä olevat tulleet yhä suuremmiksi. Kauppapuutarha toimii nykyään Ukonniemessä ja sahaustoimintaa on kylillä edelleen. Alueella asuu myös paljon yrittäjiä ja moni käy työssä jopa lähikaupungeissa. Monet muuttavat myös mielellään eläkepäiviksi takaisin kotiseudulleen.

Vapaa-ajan asutus

Vapaa-ajan asuntojen määrä on n. kolminkertainen verrattuna vakituiseen asutukseen. Loma-aikoina siis liikenne Hokan teillä vilkastuu, minkä huomaa kyllä myös kirkonkylän kaupoissa ja Käräjäniemen kesäterassilla. Tosin suuri osa nykyisistä "mökeistä" on varustettu kaikilla mukavuuksilla internet-yhteyksiä myöten ja käytössä ympäri vuoden.

Hokan seudun kyläyhdistys ry

Hokan seudun kyläyhdistys perustettiin 4.5.2008. Yhdistyksen tarkoituksena on tukea Hokan seudun kehittymistä, palvelujen ylläpitämistä ja asukkaiden yhteistoimintaa. Jäseniksi voivat liittyä kaikki itsensä hokkalaisiksi tuntevat asuinpaikasta riippumatta.

Jäsenmaksu on 40 euroa / talous/ 2 vuotta. Yritysten jäsenmaksu on 100 € / 2 vuotta. Jäsenasioita hoitaa sihteeri Riitta Sompa-Hokkanen sp: riitta.sompa-hokkanen (at) kolumbus.fi.

Hokan seudun kyläyhdistys ry:n hallitus

Seppo Lappalainen, puheenjohtaja
0400 570 557

Arja Hokkanen, varapuheenjohtaja
040 501 5752

Riitta Sompa-Hokkanen, sihteeri
040 563 3228, riitta.sompa-hokkanen(at)kolumbus.fi

Lankinen-Timonen Sara
Lappalainen Kirsti
Lind Jukka
Lähteenmäki Kirsti
Malinen Urpo
Pauninsalo Erja
Pyykkönen Mervi
Reinikainen Toni

Miksi muuttaisit Hokkaan?

Hokassa houkuttelevat puhdas luonto sekä hyvät mahdollisuudet tehdä töitä ja harrastaa. Kylä on vireä yhteisö Sinulle, oletpa sitten tuleva vakituinen asukas tai loma-asukas. Ota yhteyttä meihin niin kerromme lisää vapaista tonteista ja kylän palveluista. Meillä on peltoa, metsää, maata ja vettä, mitä ikinä tarvitsetkin. Täällä et joudu hukkaan vaan pääset todellisten positiivisten osaajien Hokkaan. Hokkaa ei turhaan valittu Etelä-Savon Vuoden Kyläksi 2011.

Tutustu myös: Hehkuva Hokka -hanke