Hehkuva Hokka

Vuoden hokkalaiset

****

VUODEN 2023 HOKKALAINEN

Tuomas Manninen

****

VUODEN 2022 HOKKALAINEN

Päivi Lappalainen

****

VUODEN 2021 HOKKALAISET

Aapo ja Tuomas Pajunen

Vuoden 2021 hokkalaisiksi valittiin veljekset Aapo ja Tuomas Pajunen. Veljekset ovat tuttu näky Hokan kylätorilla ja alueen tapahtumissa. Nuoresta iästä huolimatta heillä on esimerkillinen asenne kyläyhteisöä ja työntekoa kohtaan.

Tuomas ja Aapo seuranaan Joulupukki.

****

VUODEN 2020 HOKKALAINEN

Kirsti Lappalainen

Kyläyhdistyksen catering-vastaava, jonka loihtimia herkkuja on tarjolla Upin Tuvassa melkein jokaisena toripäivänä.

Kirstin kanssa kuvassa Tuomas Pajunen.

****

VUODEN 2019 HOKKALAINEN

Matti Lahikainen

Vuoden hokkalaiseksi 2019 valittiin Matti Lahikainen. Matti on avulias ja ahkera talkoolainen, joka on pitänyt jo vuosia huolta kylätorin siisteydestä.

****

VUODEN 2018 HOKKALAINEN

Pikkuväki Ry

Pikkuväki ry:n  valintaperusteet olivat mm. 8 vuotta jatkunut toiminta kyläkoulun yhteydessä, aktiivinen talkootyö ja työllistäminen. Pikkuväki on mahdollistanut luonnonläheisen hoitopaikan ja koulun iltapäivätoiminnan Hokan lisäksi myös muillekin Kangasniemen lapsille.  

****

VUODEN 2017 HOKKALAINEN

Mikko Hokkanen

Hokan seudun kyläyhdistys valitsi vuoden 2017 hokkalaiseksi Mikko Hokkasen. Nimityksellä kyläyhdistys haluaa kiittää pitkän työrupeaman kunnan luottamustoimissa tehnyttä Hokkasta. Hänen äänensä oli ratkaisevassa asemassa helmikuussa 2017, kun kyläparlamentin kuntalaisaloitetta käsiteltiin valtuustossa sillä seurauksella, että Kangasniemellä jatkaa yhä neljä kyläkoulua.

****

VUODEN 2016 HOKKALAINEN

Raija Lumikuru

Hokan seudun kyläyhdistys valitsi vuoden 2016 hokkalaiseksi Raija Lumikurun. Raijan perustama Käräjäniemen kesäkauppa on toiminut jo 25 vuoden ajan ja on edelleen kesäisin hyvin suosittu ja laajalti tunnettu.

****

VUODEN 2015 HOKKALAINEN

Toni Reinikainen

Hokan seudun kyläyhdistys valitsi vuoden 2015 hokkalaiseksi Toni Reinikaisen. Toni palkittiin myös Vuoden Poliisina. Hänen juurensa ovat syvällä Hokan maaperässä, vaikka hän toimiikin valtakunnallisesti, etenkin sosiaalisessa mediassa, Konstaapeli Reinikaisena.

****

VUODEN 2014 HOKKALAISET

Henri Lappalainen ja Pietu Heiskanen

Hokan seudun kyläyhdistys ry on valinnut vuoden 2014 hokkalaisiksi Henri Lappalaisen ja Pietu Heiskasen.

Pojat voittivat erävaelluksen SM-kultaa nuorten sarjassa 4.-7.9.2014 Kiilopäällä. Partionimellä Susipari kilpailleet kaverukset ovat oiva esimerkki hokkalaisen urheiluperinteen jatkumisesta tänäkin päivänä ja myös esimerkki muille maaseudun nuorille.

****

VUODEN 2013 HOKKALAINEN

Jouko Häkkinen

Vuoden 2013 hokkalaiseksi valittiin kyläyhdistyksen hallituksen toimesta Jouko Häkkinen. Itseään vesihokkalaiseksi kutsuva Jouko on hokkalaisille ja kaikille kangasniemeläisille tärkeän puhtaan Puulan puolestapuhuja. Tarttumalla rohkeasti asioihin hän on saanut aikaan keskustelua ja herätellyt ranta-asukkaita myös toimintaan.

****

VUODEN 2012 HOKKALAINEN

Kangasniemen Kunnallislehti -hyvä yhteistyö ja uutisointi maaseudun hyväksi

****

VUODEN 2011 HOKKALAINEN

Seppo Lappalainen, kylän puuhapete

****

VUODEN 2010 HOKKALAINEN

Kylätoritiimi:

  • Kylätoritoiminnan isä ja pääorganisaattori, Urpo Malinen
  • Toiminnan käytännön pyörittämisestä päävastuun kantaneet Marjatta Hämäläinen ja Katri Venäläinen

****

VUODEN 2009 HOKKALAINEN

Virpi Kyröläinen, aktiivisesta toiminnasta kyläkoulun säilyttämisen puolesta